|
|
|
Pääsivu | Anttola 2005 | Sulkava 2006 | Oravi 2007 | Kuopio 2008 | Savonlinna 2009 | Lappeenranta 2010 | Härvelit | Virallista |
|
|
PUUVENE.INFOPUUVENE.INFO on suomalaisten asianharrastajien ylläpitämä ja puuveneen vuoksi tehty sivusto. Sivusto on taloudellisesti sitoutumaton mutta taatusti asenteellinen. Teemme tätä silloin kun ehdimme ja haluamme ilman sen kummempaa kunnianhimoa ja jakelutavoitteita. Olemme asettaneet riman niin korkealle, että pääsemme sen alitse kumartumatta. Mottona olkoon raumalaisen puuveneilijän laittamattomat sanat : "Puuveneily on päättymätöntä viivytystaistelua lahoa, hometta, luonnonvoimia ja pankkia vastaan." Muuten, että luontokin osaa tehdä valintansa.
Puuveneet kokoontuvat Leppävirralla heinäkuussa 2011Vuoksen alueen puuveneilijät kokoontuvat heinäkuussa 2011 Leppävirralle.Puuveneilijät kokoontuvat perjantaina 15.7. Konnuksen kanavalle saunomaan, tanssimaan ja illan viettoon. Lauantaina 16.7. veneet suuntaavat Unnukkaan Leppävirran Kalmanlahdelle. Lisätietoja. Puuveneet kokoontuivat Lappeenrannassa 16.-18.7.2010Vuoksen alueen puuveneilijät kokoontuivat heinäkuussa 2010 Lappeenrantaan, jossa meitä isännöi Saimaan Puuvene ja Lappeenranna Pursiseura. Lämmin kiitoksemme myös Lappeenrannan Urheilusukeltajille majan lainasta. Kuvia tilaisuudesta katsottavissa ja ladattavissa Puuveneet kokoontuivat Savonlinnaan 17.-19.7.2009Vuoksen alueen puuveneilijät kokoontuivat 17.-19.7.2009 Savonlinnaan. Isäntinä toimivat Savonlinnan Pursiseura ja Maakuntamuseo. Lämmin kiitoksemme vieraanvaraisuudesta ja järjestelyistä emännille ja isännille. Kuvia tilaisuudesta on nähtävissä ja ladattavissa Picasassa. Puuveneet kokoontuivat Kuopioon 18.-20.7.2008Vuoksen alueen puuveneilijät kokoontuivat kesällä Kuopioon 18.-20.7.2008. Juhlallisuudet alkoivat Kuopion Pursiseuran Iivarinsalon tukikohdasta ja jatkuivat lauantaina Kuopion uudessa vierasvenesatamassa. Tapaamiseen osallistui 37 erikokoista, eripituista, erimallista ja erilaista puupurtta soutuveneestä sian alaleukaan, ruuhesta risteilijään ja Summalaisesta Scyllaan. Ja meilläpä oli taas mukavaa.
Matkalla tavattuaKaikkien aikojen hienoimmat lastenvaunut tavattiin kesällä 2008 Sulkava suursouduissa. Onkohan niin, että vaunujen koppa palvelee myös kehtona. Onnea tekijälle!
Kuopion pohjoispuolella Pöljällä on rakenteilla ruotsalaispiirrustesten mukaan suuri moottoriristeilijä. Työhön osallistuu tekijän lisäksi taustavoiminan Ingamminn käsi- ja taidetellosen oppilaitoksen puuveneenveistolinja opettajineen. Teijää lainataksemme Ei se nyt kummoinen homma ole. PuuvenekalenteritKesien puuvenetapaamisten muistoilla kuvitettu kalenteri on ladattavissa ja tulostettavissa vaikka lahjaksi. Vuoden 2010 kalenteri on vielä työn alla ja valmistuu toivottavasti ennen vuoden 2010 loppua. Vuoden 2009 kalenteri, 2008 kalenteri, 2007 kalenteri, 2006 kalenteri. Puuveneen vuoksiVuoksen vesistöalueen puuveneilijät ovat vuosien ajan kehitelleet tuloksellisesti yhteistoimintaa puuveneen vuoksi - siitä nimikin vapaamuotoiselle yhteenliittymälle: Puuveneen Vuoksi. Kiinnostusta puuveneperinteen säilyttämiseen ja elvyttämiseen on runsaasti. Vuotuisissa tapahtumissamme, viimeksi Lappeenrannassa, Ristiinassa, Leppävirralla, Rantasalmella, Puumalassa ja Rääkkylässä, Rantasalmella, Anttolassa, Sulkavalla, Oravissa ja Kuopiossa on ollut viime vuosina useita kymmeniä veneitä. Saimaan Puuvene Lappeenrannassa ja Kallaveden Puuveneilijät Kuopiossa toimivat rekisteröityinä yhdistyksinä. Puuveneen Vuoksi sen sijaan on vapaamuotoinen puuveneiden ystävien ja puuveneilijöiden yhdysside Vuoksen vesistön alueella sen veneily- ja pursiseurojen jäsenten sekä kaikkien puuveneistä kiinnostuneiden aktivoimiseksi toimimaan niin, että perinteinen veneenrakennustaito säilyisi ja kehittyisi ja vanhat puuveneet pysyisivät kunnossa. Puuveneilijät pyrkivät edistämään veneiden kunnostusta kertomalla auliisti kokemuksistaan. Toiminnan yksi tavoite on koota puuveneistä rekisteri arvokkaan historiatiedon tallentamiseksi. Todettakoon, että Saimaan vanhin yhä käytössä oleva puuvene, toissavuosisadalla rakennettu Tähti purjehtii ehostettuna yhä Kallavedellä yhtä hienossa kunnossa kuin nuoruudessaan Amerikassa. Ehdoton härvelihelmi on löytynytHärveleiden ehdoton helmi tälle kaudelle on löytynyt Puumalasta, Lietveden sillan alta. Tässä suurennettu kuva täsä keksinnöstä. Puuveneet kokoontuivat Oravissa 13.-15.7.2007Ja kivaa oli. Perinteinen puuvenetapaaminen oli Vuoksen aluueen puuveneilijöillä tänä kesänä Oravissa. Mukana oli parhaiimmillaan 40 puuvenekaunotarta reippaine miehistöineen. Yhteensä meitä ihmisiä oli parhaimmillaan varmasti 120 henkeä. Kuvia ja tarinoita. Kiitos kaikille mukanaolleille ikimuistoisisista hetkistä. Puuveneet kokoontuivat Sulkavalla 14.-16.7.2006Saimaan alueen puuveneet ja -veneilijät kokoontuivat ensin Puumalan Mannilanniemeen 14.7.2006. Sieltä siirrytttiin eskaaderina Sulkavalle, veneilykeskus Kulkemuksen vieralaituriin. Vastassa oli monilukuinen puuveneiden ystävien joukko. Tapahtumasta lisää. Kivaa oli taas ja paikalla oli varsin runsalukuinen, monikymmenpäinen joukko vanhoja ja uusia tuttuja. Kiitos asianomaisille järjestelyista, Sulkavalaisille vieraanvaraisuudesta ja Kulkemukselle laiturista, paikasta, viraanvaraisuudesta, saunasta, hyvästä ruuasta ja maukkaasta kakusta. Niin ja tietysti meille kaikille mukana olleille. Tullaan vastakin. Mukanaolleet, lähettäkää kuvia julkaistavaksi. Kuvia ja juttuja tapahtumasta syksymmällä sadeiltojen jälkeen.
Puuveneet kokoontuivat Anttolassa 22 - 24.7.2005Ja kivaa oli. Tästä kiitokset järjestelyistä huolehtineelle konklaaville, Jaskalle, Patulle, Heikille ja Sepolle. Ja tietysti meille kaikille mukana olleille. Tullaan vastakin. Tapahtumasta lisää.
Kaikenlaisia härveleitäKaikenlaisia härveleitä tulee vastaa vesillä liikkuessa. Tässä joitakin sellaisiksi lueteltuina. Omistajilta pyydän anteeksi kuvan julkaisemista ilman lupaa, mutta itse olen kuvat ottanut. Kreivi Gustav von Pellmacin kuulumisetKreivin elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta ylivoimaisia kannanottoja on edelleen tulossa. |
|
|