|
|
|
Pääsivu | Anttola 2005| Sulkava 2006 | Oravi 2007 | Kuopio 2008 | Savonlinna 2009 | Lappeenranta 2010 | Härvelit | Virallista |
|
Oravi 2007 | Ennakkotiedote |
Puuveneet kokoontuivat Rantasalmen Linnansaaressa ja Oravissa 13.-15.7.2007Ja kivaa oli. Kiitos kaikille mukanaolleille ja järjestäneelle konklaaville. Jälleen on savu noussut saunan piipusta. Kokonnoimme aluksi Sammakkoniemeen, jossa sijaitsee Linnansaaren kansallispuiston opastuskeskus ja leirintäalue. Saapuvilla oli kokojoukko, varmaan 30 venettä. Ilta eteni perinteisin menoin ja Merimiinan ja UppoNallen 30- vuotisjuhlien merkeissä. Kaikka olisi kai kaiken vallalla ovean käsityksen mukaan kuulunut samaan juhlittavaan joukkoon. Onnea kaikille kolmikymppisille joka tapauksessa. Perässä tullaan. Sammakkoniemen laituri alkoi täyttyä hiljalleen perjantai-iltana. Mukana oli aluksia kaikkialta Vuoksen alueelta. Lisäksi saimme vieraita kaukaa, Saaristomereltä, Rauman kaupungista saakka. Tervetuloa uudelleen. Sammakkoniemen laituri on tilava ja suojainen isommankin joukon pysähtyä ja levätä. Lauantaina siirryimme sateentuhruisessa säässä Oravin kylälaituriin. Mastoveneet kiersivät Haponlahden kanavan kautta, muut kokoontuivat virran suulle, josta ajettiin Ruukinrannan kylälaituriin. Noin 40 veneen samanaikainen rantautuminen on aina oma ohjelmanumeronsa. Kylälaituri on tilava ja 37 puuveneen lisäksi joukkoon mahtui vielä toista laiturillista muitakin veneitä. Ja syytä olikin, samanaikaisesti meidän tapahtumamme kanssa Ruukinrannassa järjestettiin voimamieskilpailut. Iltapäivällä, hieman meidän jälkeemme, saapui matkalla Savonlinnaan oleva ms Puijo Oraviin. Matkustavaisilla oli toviksi ihmettelemistä. Asioihin on aina hyvä saada jonkinlaista perspektiiviä. Tässä muutama. Sunnuntaiaamu valkeni poutaisena ja kesäisenä. Aika lähettää ennakotiedot kesän 2008 tapahtumasta Kuopiossa 18-20.7.2007 |